varmaankaan kenellekään, mutta itselle se tuntuu vaikuttavan enemmän kuin uskoiskaan. Silloin nuorempana tuli vuosia kärsittyä syömishäiriöistä, ensin anoreksia (joka nyt ei varmaankaan ihan kriteerejä täyttänyt), johon sairastuin ollessani 12-vuotias. Kaikki alkoi ihan viattomasta laihdutuksesta, joka alkoi siitä kun kuuli monya monta kertaa siitä omasta pyöreydestä. Siinä vaiheessa kun pääsin normaalipainoon, jokin ilmeisesti vinksahti nurin jossakin aivolohkossa ja päätin että nythän se laihdutus vasta alkaa ja kaivelin äitin saamat ohjeet painonvartijoilta. (Lue:nälkäkuuri) Ja tietenkin niistä ohjeista piti vielä pihistää. Paino alkoi tippua 1,5-2kg viikossa ja mitä enemmän se tippui sitä "onnellisempi" minusta tuli ja sitä tiukemmalle piti kuuria vetää. Lopulta söin enää kurkkua, join light colaa (tämä tapa on tainnut jäädä) ja jos oikein oli tullut liikuttua kunnolla, saatoin sallia itselleni jopa tomaattia tai paprikaa (niissä kun oli NIIIIN PALJON enemmän kaloreita kuin kurkussa), lenkkeilin 10-30km päivässä, jumppasin noin 2,5 tuntia kerrallaan. Huh huh. No, kroppahan haluaa takaisin sen mikä siltä on väkisin viety ja nälkähän se lopulta oli valtava. En vaan tietenkään hyväksynyt sitä painonnousua, vaan sairastuin bulimiaan, jonka kanssa mentiin vaihtelevalla menestyksellä lähemmäs kymmenen vuotta. Kunnes joskus vuonna -00 tuli itselleki mitta täyteen sen salailun ja hankaluuksien kanssa. Ja siitä alkoi paraneminen lopullisesti. Tuona aikana on tainnut tulla käytyä kokeilemassa kaikki kokoluokat noin XS-L. Voiskohan tällä selittää, miksi vaatekaappi pursuaa vaatteita? Koska pitää ihan varalta vaan olla joka kokoluokkaa ainaki muutamat kappaleet? Nooh, mutta jos olisin keksinyt vähähiilihydraattisen ruokavalion elikkäs karppauksen jo aiemmin niin olisin saattanut säästyä muutamalta murheelta, mutta hyvä että keksin sen edes pari vuotta sitten.

Vaikka olikin parantunut syömishäiriöistä, niin jotenki sitä aina lipsahti syömään karkkia ja suklaata, varsinkin niinä aikoina kun kävin koulua Oulussa asti, pitkiä matkoja tuli ajeltua niin mikäs sen mukavampaa kuin mässyttää siinä samalla kaikkea ah niin hyvää. Mutta niinhän se on että kohtuus kaikessa eikä siitä sokerin syömisestä meinannut päästä irti. Kunnes surffailtuani netissä ja ihan myös perinteisiä kirjaston palveluita käyttäen totesin että jaahas, sokerista voi siis todella olla riippuvainen?? Mikähän siinä on että vaikka itse tietää että huono olo tästä tulee ja tämä ei hyvää tee niin minkä ihmeen takia sitä tarvitsee varmistuksen sille jostakin muualta? Että ei ole yksin ja on joku muukin joka kärsii samasta asiasta. Joka tapauksessa, siitä aloitin karppauksen ja se on kertakaikkiaan loistavaa, ihanaa, aivan parasta minulle! Tulihan sitä sorruttua useita kertoja ja haettua niitä omia rajoja että mikä sopii, mikä ei, toisethan sietää hiilareita enemmän, toiset vähemmän. Itsellä se vaan on niin, että sokeria ei oikeastaan ollenkaan, hiilareita saa olla jonkin verran, mutta enimmäkseen pyrin ottamaan ne kasviksista ja maitotuotteista. Palautusjuomaa en salin jälkeen käytä, joten siinäkään niitä ei tule.

"sortumiset" on olleet lähinnä luokassa peruna tai leipä. Ja niistäkin valitettavasti tulee melko huono olo, joten aika tiukalla linjalla on mentävä. Ja oman olon mukaan. Sen huomaa kyllä kun homma alkaa livetä käsistä ja onneksi nykyisin jo tajuaa mistä se huono olo tulee.

Tänään aamupalana onkin pannukakkua, tässä vähän ohjetta jos joku haluaa kokeilla, ja on muuten rasvaista:

5 kananmunaa

noin 100-150 g manteli ja soijajauhoa

4dl kermaa

2tl psylliumkuitua veteen turvotettuna

n200g voita

vähän vettä

Kyllä nälkä lähtee ja pysyy poissa kotvasen.Ja paino tippuu kunhan muistaa ne hiilarit pitää alhaalla. Karpatessa ei muutenkaan tarvitse yleensä syödä kuin 3krt päivässä, joskus harvoin saatan neljäkin kertaa syödä jos jollakin aterialla syöminen on jäänyt vähemmälle. Tavoitteena olisi ensi kesään mennessä saada 5-7kg vielä painosta pois, ja pysymään se siinä, jolloin voisi harkita että lähteekö jossakin vaiheessa dieettaamaan fitness-kisoja kohti. Wanha syömishäiräinen kun ei voi oikein lähteä siitä että vetää kisoihin kerralla jonkun 15kg pois koska se todella altistaa uudelleen sairastumiselle. Ja muutenkin, vaikka haaveena kisat ovatkin, niin loppujen lopuksi onko niillä mtn tekemistä terveellisyyden kanssa? Kamalan pitkä dieetti, pitää vetää itsensä niin kuivaksi että hormonitoimintakin on vaarassa ja sitten kisojen jälkeen hankitaan se 10kg kuukaudessa takaisin? Mutta katsellaan nyt mihin tie johtaa.

Tänään onkin hyvä päivä haaveilla ja suunnitella treenejä, kun sairaslomalla täytyy aikaa kuluttaa. Huomenna on niiiiiiiiiiin pakko päästä salille.